Miksi olen ehdolla kuntavaaleissa 2017?

Olin ehdolla viime kuntavaaleissa. Sain ensikertalaiseksi ihan hyvän tuloksen (vajaa 400 ääntä), pääsin varhaiskasvatuslautakuntaan varajäseneksi ja nykyään olen varavaltuutettu. Edellisten vaalien jälkeen oli selvää, että lähden ehdolle uudestaan seuraavissa vaaleissa. Viime kesänä, kun Helsingin vihreät alkoi nimeämään ehdokkaita, en enää ollutkaan niin varma omasta ehdolle lähtemisestäni. Tiesin edelleen, että haluan valtuustoon, mutta en ollut varma…

Ehdolla Vihreiden ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

Olen ehdolla Helsingin Vihreiden neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä eduskuntavaaliehdokkaista (30.5.-13.6.2014), koska haluan päästä eduskuntaan rakentamaan oikeudenmukaista, tasa-arvoista, antirasistista, ympäristöstä ja ihmisistä välittävää Suomea.

Kiitokset

Kunnallisvaaliehdokkuus oli ponnistus josta en olisi selvinnyt yksin. Tukenani oli monta ihmistä isosti ja pienesti. Jokainen kannustava kommentti auttoi jaksamaan rankassa urakassa, mutta tässä vielä erityiskiitokset tukijoukoilleni. Loputtomasta uurastuksesta, tuesta, nettisivuista, arjen ja lasten hoidosta, esitteiden luukuttamisesta, väsyneen ja stressaantuneen ehdokkaan kannustuksesta, mahdollisuudesta asettua ehdolle ja ihan kaikesta mahdollisesta kaikkein suurimmat kiitokset Otolle. Ilman sinua…

Valtaisat kiitokset luottamuksesta

374 ääntä. Se on hieno saavutus tuntemattomalta ensikertalaiselta. Tässä tilanteessa myös tuntuu, että jokainen saavutettu ääni, on pieni voitto. Itse asiassa voitin siis 374 kertaa. Ei hassummin. Äänimääräni ei tällä kertaa riittänyt valtuutetun eikä varavaltuutetun paikkaan, mutta tiedän olevani ihan hyvissä asemissa, kun lautakuntapaikkoja jaetaan. Kiitos siis luottamuksesta. Nyt se työ vasta alkaa. Katsotaan mihin…

Kysymyksiä äänestäjiltä osa 2

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä johtuen niin valtion minimoidusta tuesta kuin Helsingin Energian vuosisumman poistumisesta kaupunginhallitus esittää joko keskustakirjaston rakentamista tai lähikirjastoverkoston kaventamista? Kumpaa äänestät? Minusta meillä voi olla molemmat. Kirjasto on niin hieno laitos ja kaupunkilaiset ovat odottaneet keskustakirjastoa niin pitkään, että olisi todella harmi jos hankkeesta päätettäisiin luopua. Jos kuitenkin joutuisin tilanteeseen, jossa lähikirjastot ja…

Kysymyksiä äänestäjältä – päivähoito, mielenterveyspalvelut ja syrjäytymisen ehkäisy

Äänestäjä lähestyi minua sähköpostitse ja kysyi kolme hyvin tärkeää, mutta laajaa kysymystä. Koska nämä ovat mielestäni aika oleellisia kysymyksiä, ajattelin jakaa ne teidän kaikkien kanssa. Lisää kysymyksiä saa toki mielellään lähettää joko sähköpostitse osoitteeseen pauliina.lehtinen@vihreat.fi tai vaikkapa kommenttina tämän kirjoitukseen perään. Miten Helsingin päivähoitoa tulisi mielestäsi kehittää? Minkä näet päivähoidon tärkeimpänä tehtävänä? Minusta päivähoidolla on…

Kun arki kaatuu päälle

Tänään julkaistiin presidentti Niinistön Ihan tavallisia asioita –nettisivusto. Sinne on kerätty arkikeinoja nuorten arjen parantamiseksi. Keinot on kerätty työryhmissä, joissa on ollut mukana nuorten arjen asiantuntijoita ja kokijoita. Arkikeinoja ovat kommentoineet myös alan tutkijat. Sivusto on ehtinyt saada jo jonkin verran kritiikkiä. Kritiikki on kohdistunut ennen kaikkea siihen, että sivuston kautta presidentti on sysännyt vastuun…

Presidenttipeli

Juttelin eilen ystäväni kanssa. Hän kertoi ettei vielä tiedä ketä äänestää presidentinvaaleissa. Vähän hämmästyin. Ystäväni kertoi, ettei halua äänestää Sauli Niinistöä, Timo Soinia eikä Paavo Väyrystä. Hän haluaa äänestää sellaista tyyppiä joka antaisi parhaan mahdollisen vastuksen Timo Soinille kilpailussa paikasta toiselle kierrokselle, mutta ei halua äänestää Paavo Väyrystä. Minusta näillä määritelmillä vaihtoehtoja on tasan kaksi…

Vaalit ja ehdokkaan valinta

Vaalit. Ne tulevat, vaikka ette ehkä ole vielä huomanneet. Kun työskentelee päivät ministeriössä ja harrastaa vapaa-ajallaan politiikkaa, niin voin vakuuttaa, että vaalit ovat täällä ennen kuin huomaattekaan. Minä en näet enää muuta kuulekaan.