Hämmennystä politiikasta

Politiikka vie minua pikku hiljaa mennessään. Saan opiskella harjoittelussa kaikenlaista EU:sta ja opin väistämättä Suomen opetus- ja kulttuuripoliittisista linjauksista, kansainvälisen politiikan toimintatavoista ja diplomatiasta. Samaan aikaan olen tunkemassa itseäni ties minkä yhdistyksen hallitukseen ja ehdokkaan tukiryhmään. Vähän pelottavaa ajatella mihin tämä oikein minua vie. Mutta viimeiset kannatusluvut olivat niin masentavaa kuultavaa, että jotainhan tässä on tehtävä. En vain suostu siihen, että perussuomalaiset valtaavat tämän maan, kun eivät he oikeasti ole enemmistöä. Eiväthän? Toivon todella, että ne jotka kaipaavat vaihtoehtoa ja haluavat asioihin muutoksia eivät mene perussuomalaisten halpaan, vaan näkisivät ohi populististen lausahdusten ja tajuaisivat, että sisällössä uupuu. Ja se ainoa sisällön tynkä jonka olen ollut havaitsevinani, on suvaitsematon ja umpikiero näkemys siitä, että Suomi voi jotenkin kummallisesti sulkea silmänsä siltä tosiasialta, että me elämme globaalissa yhteisössä nimeltä maapallo. Ja vaikka he kuinka haluaisivat sulkea rajat ja ummistaa silmät muiden ihmisten hädältä, he eivät tunnu näkevän sitä, että myös me tarvitsemme muuta maailmaa. Mihin on kadonnut ihmisten välinen solidaarisuus? Kysynpähän vain.

No meni taas politikoinniksi, mutta se johtuu siitä, että olen itse Vihreisiin liittymisen myötä tavannut niin paljon fiksuja ihmisiä jotka haluavat tehdä asioille jotain ja se jotain on sellaista johon minä uskon. Siitä on helppo innostua. Uskominen on sitten vähän vaikeampaa, kun ne kannatusluvut lupailevat painajaismaisia tuloksia. Mutta en suostu luovuttamaan, sillä se ei ole vaihtoehto. Vaihtoehto on se, että tekee pirusti töitä ja saa ne kannatusluvut järkevimmiksi ja vihreille vaalivoiton.