Hiekkamyrsky aavikolla ja muuta hölmöä

Joskus sitä tuntee itsensä hölmöksi. Hölmöksi siksi, että muut ovat vielä hölmömpiä, ei siksi että itse olisi hölmö. Toisinaan sitä tietysti tuntee itsensä hölmöksi vain siitä yksinkertaisesta syystä, että on itse hölmö.

Juttelimme ystäväni kanssa maailmantuskastamme ja siitä, mitä teemme asialle. Emme kumpikaan tee läheskään tarpeeksi, emmekä edes yritä tehdä tarpeeksi. Mutta me yritämme silti. Teemme pieniä asioita ja teemme niitä paljon. Ihan jokapäiväisiä asioita, jotka sitten epäjohdonmukaisuudellamme kumoamme. Se ei ole tarkoituksellista, mutta kun perheenäidit eivät aina jaksa olla johdonmukaisia. Joskus perheenäidit yrittävät vain selviytyä ja silloin johdonmukaisuus saa kadota nurkkiin.

Me tunsimme itsemme hölmöiksi, kun käymme pikasuihkuissa ja podemme huonoa omaatuntoa siitä, ettemme sammuta suihkua shampoon laiton ajaksi, vaikka kuulemma pitäisi. Me tunsimme itsemme hölmöiksi, kun ystävän mies käy kesäisin suihkussa niin, että seisoo vanhassa vauvojen ammeessa ja kerää vedet kasvien kasteluvedeksi. Mutta miksi me tunsimme itsemme hölmöiksi, kun pohdimme vaatteittemme alkuperää ja niitä pieniä käsiä jotka ne meille on taikonut? No sen naapurin takia tietysti.

Minä ja ystäväni tunnemme itsemme hölmöiksi, kun ystävän naapuri kastelee kuivana kesäpäivänä kukkansa isolla pullealla letkulla ja laittaa perkuujätteet sekajäteroskikseen, samoin ruohonleikkuujätteet ja haravoidut lehdet ja niin, ne biojätteet. Tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka. Mutta te ymmärsitte jo, eikö? Naapuri on onnellinen, että ystävän taloyhtiö on niin pieni, ettei tarvitse hankkia biojäteroskista, ja omalle pihallehan ei voi edes kuvitella laittavansa kompostia. Tämä roskis toimi nyt esimerkkinä, muitakin esimerkkejä varmasti löytyisi, niin kuin ne kaksi autoa kahden ihmisen taloudessa hyvien yhteyksien päässä kaikesta.

Mutta sitten aloimme puhua muista ihmisistä ja tunsimme taas itsemme vähän hölmöiksi, nyt vaan eri syystä. On olemassa ihmisiä, jotka tekevät paljon paljon enemmän kuin minä ja ystäväni. On olemassa ihmisiä, jotka kääntävät koko elämänsä mullin mallin tehdäkseen tästä maailmasta paremman paikan elää. He ottavat asioista selvää. He lukevat ja oppivat ja ovat aktiivisia. He eivät tyydy muuttamaan omaa käytöstään, vaan he kertovat asioista myös muille ja kannustavat muitakin elämänmuutokseen. Ja he myös yrittävät tarjota vaihtoehtoja perustamalla nettikaupan ja pitämällä blogia.

Mutta siis siitä hölmöydestä. Siinä me sitten ystävän kanssa tunsimme olomme hölmöiksi. Siksi kun emme tee tarpeeksi ja siksi, että joku vieressä ei tee mitään. Sitä olisi niin helppo tässä kohden ajatella, että ei tästä omasta ponnistelusta ole mitään hyötyä, ja kun on vielä välillä ihan epäjohdonmukainenkin. Eihän sitä voi muille saarnata biojätteistä, kun on käyttänyt lapsilla kertakäyttövaippoja. Mutta silti minä saarnaan. Minä ainakin yritän. En ole täydellinen ja välillä toimin hölmösti ja epäjohdonmukaisesti, mutta ainakin yritän. Minä en suostu ajattelemaan, niin kuin olen monen kuullut ajattelevan, että miksi minä tekisin jotain kun ei muutkaan tee. Tai ettei minun ponnisteluni ole kuin pieru Saharassa, ei tästä ole mitään hyötyä. Minä ajattelen niin, että jos minä jaksan yrittää ja kannustan muitakin yrittämään, niin sitten meitä on koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä jotka yrittävät. Ja sen sijaan, että luovuttaisin ja heittäisin pyyhkeen kehään, me yritämme ja vaikutamme ja teemme koko ajan enemmän ja enemmän.

Minä jaksan yrittää, sillä jos en mitään muuta tiedä, niin sen tiedän, että jos en mitään tee, ei mikään ikinä muutu, eikä mitään ainakaan tapahdu. Tämä minun pinnistelyni voi olla pieru Saharassa, mutta tarpeeksi monta pierua saattaa ihan hyvin muuttua hiekkamyrskyksi aavikolla.