Kiittämätön äitimyytin uhri

Olin yksin mökillä. Aurinko paistoi matalammalta ja valo oli erilaista. Ilman kaulahuivia ei enää voinut olla. Metsässä pelkäsin kohtaavani hirvikärpäsiä.  Yö oli musta. Selvästi syksy, ajattelin.

Oli ihanaa olla yksin. Sai syödä kun oli nälkä, touhuta kun tuntui touhuttavan tai istua hetki ihan hiljaa auringossa ja tuntea vielä sen lämpimät säteet iholla. Mutta sitten tuli äiti.

Äiti on ihan kiva. Äidin kanssa oli hauska saunoa ja kokeilla kaikki avatut saunahunajapurkkimme läpi, juoda saunan verannalla kuohuviiniä ja hups, valvoa puoli kolmeen. Tosin sen olisin voinut jättää tekemättä. Mutta äidin mukana tuli myös touhu touhun vuoksi. Tuli syksyiset mökin hommat. Pestiin kukkaruukkuja, siivottiin vinttiä ja aloitettiin varustautuminen syksyyn ja talveen. Vielä ei sentään tehty listaa.

Olisi ollut kiva olla toinenkin päivä omassa rytmissä kissan kanssa kahden. Lauantaina joogasin kolme kertaa, kävin pitkällä metsäkävelyllä ja ajattelin ajatuksiani. Sunnuntaina sitten touhusin äidin rytmin mukaan, enkä kehdannut lähteä metsään, kun äiti vain touhusi.

Sunnuntaina kun tulin kotiin, olin pettynyt. Mies oli pettynyt kun minä olin pettynyt. Hänhän oli antanut minulle ihanan vapauden. Eikö vapaus ollutkin ollut ihanaa? Oli. Vapaus oli ihanaa. Mutta sen vapauden aikana ei kotona ollut tehty asioille mitään. Pyykkiä oli pesty. Pyynnöstäni. Tiskiä oli pesty ihan oma aloitteisesti. Lasten kanssa oli oltu ja ruokaa laitettu. Mitä minä oikein olin kuvitellut?

Perjantaina lähtiessäni minä mietin asioita joita kotona pitäisi tehdä. Meinasin kirjoittaa ne miehelle ylös, mutten sitten viitsinyt. Mies tekee sen minkä tekee ja minä opettelen päästämään irti. Sunnuntaina minun tekemättömästä listastani ei ollut tehty mitään. Myöskään koulukirjoja ei oltu päällystetty. Miksei koulukirjoja oltu päällystetty? Siksi että mies ei ollut tullut ajatelleeksi. Siksi että mies ei sisäistä sitä, että koulukirjat pitää päällystää. Siksi että jos en minä sitä erikseen sano, mies ei ymmärrä päällystää koulukirjoja. Siksi että minä olen perheen äiti ja äitien tehtävä on tietää tällaiset asiat, ei isien.

Siksi minä olin pettynyt. Kaikki se, johon viime viikolla väsyin ja jonka eräänä iltana itkin miehelle. Kaikki se, minkä takia mies passitti minut yksin mökille nauttimaan vapaudesta. Kaikki se perheenäidin arki ja vastuu jota pakenin, se odotti minua kotona. En ollut päässyt sitä karkuun, vaikka hetkeksi piilouduinkin.

Vaikka meillä mieheni tekee paljon asioita lasten kanssa, tekee kotitöitä, käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Ja vaikka hän hetkittäin tekisi jopa enemmän kuin minä, on minulla aina päävastuu perheestä. Ihan huomaamatta minä olen se, jonka pitäisi tietää kenellä on tänään liikkaa ja kenelle pitää tehdä pienet eväät retkelle ja kenellä on hammaslääkäri. Miksi minun pitää olla se? Ei siihen ole mitään syytä. Minulla on sellainen olo, että minun pitää olla se. Miehellä on sellainen olo, ettei kenenkään erityisesti tarvitse olla se. Mutta muistaako hän sitten hammaslääkärit ja eväät? Joskus muistaa, joskus ei. Perhe-elämä vaatii järjestelmällisyyttä, hyvää muistia ja kärsivällisyyttä. Minulla on hieman järjestelmällisyyttä, huono muisti eikä lainkaan kärsivällisyyttä.

Minä opettelen päästämään irti. Minä opettelen siihen, etten yritä olla se jonka täytyy tietää kaikki. Sillä minä en jaksa. Ei ole mitään syytä siihen, miksi kahdesta työssäkäyvästä vanhemmasta minä olisin se, joka hoitaa perheen. Mieheni on tästä periaatteessa samaa mieltä. Mutta koska minä olen äiti, katsovat tarhan tädit minun olevan huono, jos en muista lapsen kumisaappaita. Koska minä olen äiti, tunnen piston sydämessäni, kun opettajalta tulee joka päivä viesti tekemättömistä läksyistä. Viestihän on suora osoitus minun huonosta äitiydestäni. Jos (siis tähän huomauttaisin, että miten niin jos, kun) meillä ei ole  siistiä, minä olen huono äiti kun en siivoa. Ei kukaan sano sitä ääneen, mutta kyllä minä tiedän mitä te kaikki ajattelette.

Äitimyytti. ÄITIYS. Äitien tekemää ruokaa. Kotiäiti. Perheenäiti. Perheen äiti. ÄITI. Huono äiti.