Kun arki kaatuu päälle

Tänään julkaistiin presidentti Niinistön Ihan tavallisia asioita –nettisivusto. Sinne on kerätty arkikeinoja nuorten arjen parantamiseksi. Keinot on kerätty työryhmissä, joissa on ollut mukana nuorten arjen asiantuntijoita ja kokijoita. Arkikeinoja ovat kommentoineet myös alan tutkijat.

Sivusto on ehtinyt saada jo jonkin verran kritiikkiä. Kritiikki on kohdistunut ennen kaikkea siihen, että sivuston kautta presidentti on sysännyt vastuun yksilölle ja tämän läheisille itselleen tarjoamalla arjen neuvoja. On kaivattu puuttumista rakenteisiin, resursseihin ja yhteiskunnan turvaverkkoihin. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino otti kantaa ja kutsui sivustoa keskiluokan puuhakirjaksi. Onneksi myös puolustajia löytyy.

Ymmärrän kritiikin ja jos tässä on kaikki mitä presidentti tarjoaa, yhdyn kritiikkiin. Holhoavaa sävyä on myös ainakin omassa facebook-verkostossani haukuttu. Tuntuu kuitenkin siltä, että toiset puhuvat ylätasosta ja toiset alatasosta. Mielestäni molempia tarvitaan.

Jos siis sivustoa tarkastelee yksittäisenä palveluna ja unohtaa ylätason, niin se ei itse asiassa ole ollenkaan huonompi. Näen sivuston ihan kelpo työkaluna silloin, kun arjen taakka painaa päälle ja jokapäiväisestä elämästä selviäminen tuntuu ylivoimaiselta. Silloin se, että joku sanoo, että pidä huoli päivärytmistä, nuku tarpeeksi ja huolehdi omasta jaksamisestasi – eivät ole ollenkaan hullumpia eivätkä holhoavia neuvoja. Ja mitä siitä jos ne kohdistuvat keskiluokkaan? Kyllä keskiluokkakin on välillä hukassa ja keskiluokkaisenkin perheen lapset ja nuoret voivat toisinaan huonosti. Pitääkö meidän todella tehdä eroa huonosti voivien perheiden kohdalla yhteiskuntaluokkiin vedoten? Huonosti voivia perheitä on ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa. Toisinaan kaikista vieraantuneimpia arjesta ovat juuri ne jotka tienaavat eniten. Juuri he saattavat olla stressaantuneimpia, ostaa lastensa rakkauden rahalla ja lepsuilemalla kurinpidosta. Minusta on ihan okei sanoa silloin, että onko siellä töissä pakko viettää 12 tuntia, kun kotona on perhe tai että lapsille on syytä opettaa, että raha ei kasva puussa.

Tuntuu jotenkin siltä, että kun näitä arjen neuvoja kritisoidaan, ei ihan oikeasti tiedetä miltä tuntuu, kun arjesta selviäminen on haastavaa. En nyt huutele mistään norsunluutornista, vaan kirjoitan tätä oman kokemukseni pohjalta. Kuvitelkaa itse: kolme lasta, mies yrittäjä, itse opiskelija, tulot alle köyhyysrajan, ainainen väsymys, tylsä arki, lasten uhmat, kiukuttelut, pukemiset, unikoulut, stressi omasta valmistumisesta kaikki kaatuvat niskaan samaan aikaan. En minä silloin kysynyt rakenteiden perään, silloin minä kysyin ihan konkreettisen avun ja neuvojen perään. Onneksi niitä oli saatavilla. (Ja kyllä, ymmärrän, että kaupungilta saatu apu oli osa rakenteita.)

Olen siis täysin samaa mieltä siitä, että jos presidentti ihan todella haluaa puuttua nuorten syrjäytymiseen, ei tässä saa/ voi olla kaikki (Hesarin mukaan presidentti sanoo, että työ on vasta alussa. Toivotaan siis parasta). Me tarvitsemme lisää resursseja päiväkoteihin, kouluihin, lastensuojeluun ja terveydenhuoltoon. Me tarvitsemme korotuksen perusturvaan. Me tarvitsemme politiikkaa, jossa nämä asiat asetetaan tärkeysjärjestyksessä kärkeen, sillä politiikka on pitkälti rahan jakoa. Ei tietenkään riitä, että presidentin johdolla perustettu työryhmä tarjoaa arkikeinoja ja kehottaa kaikkia osallistumaan talkoisiin. Tosiasia on kuitenkin se, että presidentti ei ole tekemässä niitä päätöksiä joilla rahaa jaetaan, hän voi vain asettaa työryhmiä ja näyttää meille muille esimerkkiä.

Hyvä uutinen taas on se, että meillä on nyt syksyllä kunnallisvaalit ja mitä parhain tilaisuus näyttää, että lasten ja nuorten asiat kiinnostavat meitä ihan oikeasti. Valitkaa ehdokkaanne siis huolella.

Lisäys 8.9. klo 10.00

Törmäsin myös tämmöiseen kritiikkiin. Edelleen olen sitä mieltä, että näissä puhutaan nyt vähän eri asioista. En usko, että presidentti tai työryhmätkään ajattelevat Ihan tavallisia asioita -sivuston neuvojen auttavan syrjäytyneitä. Minusta ne ovat neuvoja arkeen jottei nuori pääsisi syrjäytymään. Ymmärrän kyllä katkeran sävyn. Yhteiskuntamme ei ole tasa-arvoinen ja reilu, mutta jos työryhmän tehtävä on ollut luoda arjen apukeinoja, niin siinä se on onnistunut. Nyt voidaan sitten tarttua niihin järemäpiin keinoihin ja miettiä köyhyyden periytyvyyttä, ontuvaa sosiaaliturvaamme ja tuloeroja.