Kysymyksiä äänestäjältä – päivähoito, mielenterveyspalvelut ja syrjäytymisen ehkäisy

Äänestäjä lähestyi minua sähköpostitse ja kysyi kolme hyvin tärkeää, mutta laajaa kysymystä. Koska nämä ovat mielestäni aika oleellisia kysymyksiä, ajattelin jakaa ne teidän kaikkien kanssa. Lisää kysymyksiä saa toki mielellään lähettää joko sähköpostitse osoitteeseen pauliina.lehtinen@vihreat.fi tai vaikkapa kommenttina tämän kirjoitukseen perään.

Miten Helsingin päivähoitoa tulisi mielestäsi kehittää? Minkä näet päivähoidon tärkeimpänä tehtävänä?

Minusta päivähoidolla on kaksi päätehtävää: se on lasten hoitopaikka, kun vanhemmat käyvät töissä ja samalla varhaiskasvatuksen tarjoaja. Molemmat tehtävät ovat tärkeitä ja molemmat tehtävät on huomioitava, kun päivähoitoa suunnitellaan.

Päivähoidon alibudjetointi pitää lopettaa. Yksi ratkaisu tähän on todellisten lapsilukujen käyttäminen jolloin rahoitus on sopeutettava lapsiluvun mukaan eikä kikkailla tilastoilla niin, että lapsiluku sopeutuu tilastoissa rahoitukseen. Kun todelliset lapsiluvut otetaan käyttöön, joudutaan katsomaan totuutta silmiin ja lisäämään päivähoitopaikkoja Helsingissä. Minusta päivähoidon pitää olla lähipalvelu. On väärin juoksuttaa perheitä ympäri kaupunkia.

Päivähoitoon pitää yksinkertaisesti pistää enemmän rahaa ja vapauttaa erilaiset hoivatyöt ainakin osittain markkinatalouden reunaehdoista – tehokkuus- ja tuottavuusajattelusta. Olemme päästäneet tilanteen niin huonoksi, että päiväkotiin on vaikea löytää päteviä lastentarhanopettajia. Meidän pitää osoittaa niin riittävillä resursseilla, kuin muillakin keinoin arvostuksemme heidän työtään kohtaan. Emme voi asettaa koko ajan lisää varhaiskavatuksellisia ja pedagogisia vaatimuksia, jos emme huomioi näitä myös resurssoinnissa.

Minusta pitäisi myös palauttaa osapäiväryhmät, sillä tällä hetkellä puolipäivälapset ovat tilastoissa yhteensä yksi lapsi, mutta ovat todennäköisesti päiväkodissa molemmat aamupäivän.

Miten kehittäisit Helsingin mielenterveyspalveluita?

Sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistäminen parantaa toivottavasti mielenterveyspotilaiden asemaa, kun mielenterveys- ja päihdepalvelut saatetaan samaan osastoon. Moni mielenterveyspotilas on moniongelmainen ja silloin vaarana on, että mielenterveysongelmia hoidetaan päihteillä. Saattamalla mielenterveyspalvelut ja sosiaalipalvelut saman katon alle pystytään toivottavasti paremmin ehkäisemään sitä, että toista ongelmaa hoidetaan toisella ongelmalla.

Aivan samoin, kuin monessa muussakin, myös mielenterveyspalvelujen kohdalla ennaltaehkäisy ja matalan kynnyksen varhainen tuki parantaisi tilannetta. Matalan kynnyksen palveluista on paljon apua ohimenevissä, lievissä pulmissa, mutta niissäkin pitää olla asiantuntevuutta, tietoa ja kyky ohjata eteenpäin jos kyse on vakavammasta ongelmasta. Erityisesti nuorille pitäisi suunnata matalan kynnyksen ketteriä tai jopa liikkuvia palveluita jotka tuodaan tarvittaessa vaikka kotiin, jotta apu saadaan varmasti perille.

Mielenterveyskuntoutujat ovat työllistymisasioissa vielä tänäkin päivänä B-luokan kansalaisia. Työnantajia pitäisi kannustaa palkkaamaan kuntoutujia ja Helsingin kaupunki voisi toimia tässä esimerkkinä. Eläke pitäisi voida jättää “lepäämään” helpommin jotta työllistyminen helpottuisi.

Olisi myös järkevää, että esimerkiksi TE-keskus palvelisi myös mielenterveyskuntoutujia, koska sieltä löytyy asiantuntemus ammatinvalintaan ja työllistymiseen liittyvissä asioissa.

Mitkä ovat mielestäsi oleellisia keinoja syrjäytymisen ehkäisyyn?

En ole varma tarkoitatko kysymykselläsi paljon julkisuudessakin ollutta nuorten syrjäytymistä vai syrjäytymistä ylipäätään. Olen viime aikoina lukenut paljon tutkimuksia ja kirjoituksia nuorten syrjäytymisestä, joten vastaan nyt ennen kaikkea kysymykseen mitkä keinot koen oleellisiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, uskon ennaltaehkäisyyn tässäkin kohden. Nuorten syrjäytymisen syyt lähtevät usein perheistä ja siksi pidän tärkeänä, että perheiden varhaista tukemista parannetaan esimerkiksi kotiavun keinoin. Samoin toivon parempaa monialaista yhteistyötä kouluissa ja päiväkodeissa sekä nuoriso-, sosiaali- ja terveyspuolella. Ei saa käydä niin, että esimerkiksi lapsen opettaja koulussa huomaa lapsen oireilevan, mutta perhe jää silti ilman apua. Toivon myös, että perheitä hoidetaan ja autetaan kokonaisvaltaisesti ja kokonaisuuksina. Ei ole mitään järkeä siinä, että apu yletetään vain oireilevaan lapseen, jos kotona on se alkuperäinen oireilun syy.

Kaiken kaikkiaan parasta on jos perheille voidaan tarjota apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ennaltaehkäisy säästää pitkällä tähtäimellä rahaa. Meillä pitää olla rohkeutta siirtää painopistettä korjaavista toimista ennaltaehkäisyyn. On todettu, että perus oppilashuollon alasajo 1990-luvun laman aikaan on osasyy nykyiseen tilanteeseen. Pidetään huolta oppilashuollosta.

Tarvitaan myös joustoa sosiaalietuuksiin. Esimerkiksi perustulon avulla nuorien ja muiden työttömien kannattaa tehdä edes vähän töitä. Tällä hetkellä työttömän kannattaa jäädä kotiin, eikä tehdä vähän keikkatyötä, koska muuten etuudet leikkaantuvat pois. Perustulo kannustaisi työntekoon.

Vaikka pidän perheiden varhaista tukemista parhaana keinona estää nuorten syrjäytyminen, on toinen yhtä tärkeä seikka koulutus, sillä se ehkäisee syrjäytymistä parantamalla työllistymistä. Ensi vuonna voimaan tuleva nuorisotakuu auttaa juuri tässä. Meidän pitää vain varmistaa, että se toteutuu myös Helsingissä. Myös erilaisia työpaja- ja oppisopimus-toimintoja pitää tukea, sillä kaikkia ei ole tarkoitettu koulun penkille ja oppia voi monin tavoin.