Leikkipuistot – kaupunkimme lapsiperheiden keitaat

Olen varmasti viettänyt enemmän aikaa leikkipuistossa, kuin keskiverto helsinkiläinen. Kun olin lapsi, äitini oli kotona perhepäivähoitajana, mikä tarkoitti sitä, että ulkoilimme melkein päivittäin läheisessä Tullinpuomin leikkipuistossa. Koska olen jäänyt Meilahteen asumaan oman perheeni kanssa, olen viettänyt myös kolmen oman lapseni lapsuuden samaisessa puistossa. Osaan varmasti loppuelämäni Tullinpuomin kesäruokailujen ruokalaulun: ”Pikkulintu riemuissaan, lauleleepi oksallaan. Eihän tiedä ruoastaan, laulaa sentään vaan. Laulaa, laulaa, laulaa sentään vaan.” jne.

Lapsena puisto tarjosi mahdollisuuden nähdä kavereita ja leikkiä niin sisällä kuin ulkona yhdessä muiden kanssa, joskus ohjatusti, usein puiston erilaisia leluja ja välineitä hyödyntäen ihan vaan parhaan ystäväni kanssa.

Kun itse vanhempana palasin hiekkalaatikon laidalle, tarjosi leikkipuisto lapsilleni virikkeellisen ympäristön ja ikätovereita ja minulle paljon kaipaamiani aikuiskontakteja. Hiekkalaatikonreunalla tapaamistani vanhemmista tuli pikkuhiljaa ystäviä, joihin olen tänäkin päivänä yhteydessä. Leikkipuisto oli pikkulapsiarkeni henkireikä.

Kesät leikkipuistossa ovat aina olleet parhaita. Tullinpuomin puistossa on ainutlaatuinen kallioon louhittu uima-allas, jossa muistan lapsena polskineeni aina pitkään ja hartaasti niin, että äiti pakotti nousemaan ylös, kun hampaat kalisivat yhteen ja huulet sinersivät. Sama toistui omien lasteni kohdalla – heidät piti aina kiskoa ylös, kun eivät olisi itse malttaneet lopettaa.

Parasta kesäpuistoilussa on kuitenkin aina ollut ruokailu – helsinkiläinen erikoisuus. Tullinpuomin leikkipuistossa on hieno kallioportaikko, jolla ruoka syödään. Ulkona syömisessä on retkeilyn tuntua, mutta oikeasti hienointa on aina ollut se, ettei ole tarvinnut kiiruhtaa kotiin. Jossain vaiheessa, kun kuopus enää nukkui päiväunia, saatoimme unohtua puistoon miltei koko päiväksi ja pienin nukkui päiväunensa rattaissa isompien jatkaessa leikkejään. Ja tietenkin vierailut kaupungin eri puistoissa mahdollistuivat ruokailun takia entistä paremmin, kun ei ollut kiire.

Myöhemmin, kun lapset menivät kouluun, toimi leikkipuisto heidän iltapäivänsä pelastajana. Tuttu puisto tuttuine aikuisineen oli mitä parhain paikka lapsilleni koulupäivän jälkeen. Puhumattakaan siitä miten paljon enemmän ulkoilumahdollisuuksia puisto tarjosi, kun koulun tiloissa toimiva iltapäiväkerho. Usein leikkipuistoa iltapäivähoitona väheksytään minusta vähän turhaan, koska se ei ole lain määrittelemää iltapäivähoitoa. Meille puisto oli mitä luontevin paikka lapsien viettää iltapäivänsä.

Olen varhaiskasvatuslautakunnassa oppinut, että kaiken tämän lisäksi puistossa tehdään nykyään mainiota maahanmuuttajien kotouttamista opettamalla kotona oleville maahanmuutajavanhemmille suomea. Opetuksen ajaksi lapsille on järjestetty hoito. Leikkipuistot sopivat tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin ja onkin hienoa, että Helsingin kaupunki on tätä pystynyt järjestämään.