Lyhyesti:

Olen 38-vuotias varavaltuutettu Helsingistä. Olen kolmen miltei teini-ikäisen lapsen vanhempi ja työskentelen toiminnanjohtajana lastensuojelualan järjestössä. Olen syntyperäinen meilahtelainen ja luonnon läheisyys kaupungissa on minulle elinehto. Lasten, nuorten ja perheiden asiat ovat sellaisia joiden eteen teen töitä niin ammattini puolesta kuin politiikassakin. Uskon, että tarjoamalla lapsille parhaat mahdolliset edellytykset kasvuun ja kukoistukseen, säästämme rahaa tulevaisuudessa.  Juoksen pakoon elämän yksitoikkoisuutta nauramalla perheen ja ystävien kanssa.

Pitkästi:

Synnyin eräänä heinäkuisena aamuna vuonna 1978 Naistenklinikalla. Pari vuotta myöhemmin samassa talossa minusta tuli isosisko. Lapsuuteni oli tiivistä yhteiseloa äidin ja pikkuveljen kanssa. Yritettyään aikansa olla yksinhuoltajaäiti ja käydä täyspäiväisesti töissä, äitini ryhtyi perhepäivähoitajaksi. Kotimme oli siitä lähtien täynnä lapsia ja paras kaverini tuli aamuisin meille kotiin. Elämä oli aurinkoista ja leikintäyteistä. Vaikka rahaa oli niukasti, äiti ei antanut sen näkyä meille lapsille. Kukkuramerkkien keräily oli välttämätöntä äidin näkökulmasta, meidän lasten mielestä hauskaa.

Kun menin kouluun, äiti palasi työhönsä lastentarhanopettajaksi. Kävin sekä ala- että yläasteen omassa lähikoulussani Meilahdessa. Luokkakaverit asuivat naapurissa ja kahden ison tien väliin jäävä Meikku tuntui pieneltä kolmionmalliselta kylältä. Olin sinisilmäinen lapsi joka uskoi ihmisistä hyvää ja oli saanut viettää onnellisen ja turvatun lapsuuden. Kun ensimmäisen kerran törmäsin maailman epäoikeudenmukaisuuteen kauhistuin ihmisten itsekkyyttä ja turhamaisuutta. Olin ensimmäisellä luokalla ja koulumme vanhemmat oppilaat järjestivät koulun aulaan valokuvanäyttelyn koe-eläimistä. Ripsivärikokeeseen joutuneet punasilmäiset, silmiään räpyttelemättömät kanit veivät sydämeni, enkä voinut käsittää miten maailmassa saattoi olla niin suuri epäkohta. Myöhemmin opin, että epäkohtia oli paljon enemmän.

Olen koko ikäni ajatellut, että ihmisen oikeudet suhteessa luonnonvaroihin, eläimiin ja suhteessa muihin maailman ihmisiin eivät ole rajoittamattomat. Tasa-arvo, solidaarisuus ja reiluus ovat sanoja joihin olen aina uskonut ja uskon yhä. Meidän on huolehdittava niistä jotka eivät itse siihen kykene ja yhteiskunnan on tarjottava heikoimmille turvaverkko: koskaan ei tiedä milloin sitä itse tarvitsee. Uskon myös, että olosuhteet tekevät ihmisen ja siksi meidän pitää huolehtia siitä, että jokaisen ihmisen elämän olosuhteet ovat kunnossa.

Lukioikäisenä olin pohdiskelija joka kävi pitkiä ja filosofisia keskusteluja ystävien kanssa omasta itsestä, uskonnoista, maailmasta ja yhteiskunnasta. Politiikka ja maailman parantaminen kiinnosti sinällään, mutta politiikan maailma tuntui kovalta ja vieraalta sillä sitä hallitsivat keski-ikäiset harmaat miehet ja tyhjät, monimutkaiset lauseet.

20-vuotiaana muutin pois äidin helmoista yhteiseen kotiin poikaystäväni kanssa. Pääsin yliopistoon lukemaan viestintää ja koin olevani aikuinen. Ensimmäisen lapseni sain 22-vuotiaana ja tajusin, ettei äitiys tai pelkkä numeerinen ikä tee kenestäkään aikuista. Lapsi toi mukanaan vastuunkannon taakan, mutta myös valtavasti iloa ja onnea kotiimme. Seuraavat vuodet kuluivat hiekkalaatikon, kodin ja yliopiston välillä. Lapsia syntyi yhteensä kolme. Opinnot etenivät lasten saannin välissä hitaasti, mutta varmasti. Valmistuin lopulta muutama viikko ennen 30-vuotissyntymäpäivääni valtiotieteiden maisteriksi.

Kolmenkympin kriisi toi mukanaan vanhan ja syrjään jääneen tarpeen muuttaa maailmaa. Kyllästyin tuhisemaan kotona sohvalla, kun kohtasin vääryyksiä maailmassa, ja päätin liittyä Vihreisiin. Aluksi ajattelin, että puolueeseen liittyminen riittää, mutta Vihreistä löysinkin perhe-elämää tasapainottavaa toimintaa, mahtavia tyyppejä ja tarve parantaa maailmaa vain kasvoi. Itselleni ikä ja vanhemmuus ovat tuoneet varmuutta ja olen oppinut kokemuksen kautta, että maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Pienillä teoilla voi olla suuria vaikutuksia ja poliittisten päätösten takana on ideologioita ja arvoja joiden väliltä meidän kaikkien on valittava.

Olen asunut miltei koko ikäni Meilahdessa, jossa kävin myös ala- ja yläasteen. Lukioon siirryin II Norssiin Etelä-Haagaan. Sieltä löysin tulevan mieheni ja ensimmäinen yhteinen kotimme oli Etelä-Haagassa. Palasimme takaisin rakkaille kotikulmilleni Meilahteen, kun esikoisemme syntyi.

Viimeiset vuodet olen työskennellyt toiminnanjohtajana Kasperissa (lastensuojelualan järjestö). Sitä ennen olin kaksi vuotta eduskunnassa Tuija Braxin avustajana. Olen päässyt näkemään politiikan teon arkea ja kulissien taakse. Liittyessäni itse puolueeseen olin, ja olen edelleen sitä mieltä, että politiikka ja päätöksenteko on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Tarvitaan käsitys ihmisten arjesta, mutta myös halu kantaa vastuuta ja katsoa päätösten vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Haluan omalta osaltani olla mukana tässä työssä.

Perhe-elämä ei jätä paljonkaan aikaa harrastuksille. Puoluepolitiikka on kuitenkin ollut harrastukseni jo jonkin aikaa. Sen lisäksi uin, tapaan ystäviä ja käyn tanssimassa. Lasken myös perheen kanssa löhöilyn harrastukseksi.

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että meillä on vain tämä yksi maapallo ja siitä on pidettävä huolta. Ilmastonmuutos on vain lisännyt käsitystäni siitä, että asiat pitää tehdä enemmän luonnon ehdoilla, ei ihmisen tai varsinkaan talouden. Maailman epäreiluus on tosiasia jota on turha pakoilla käpertymällä omaan kuoreensa. Muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin olla solidaarinen toisia ihmisiä kohtaan. Tämä koskee ihmisiä lähellä ja kaukana aivan yhtälailla.

Ja koska rakastan listoja ja elokuvaa Amelie, tässä vielä listat asioista joista pidän ja joista en pidä.

Pidän aamukasteesta, kesäaamuista mökillä, kesäaamuista kaupungissa, kirjoittamisesta, sanoista, pilkuista (välillä jopa niin, että unohdan kaikki pilkkusäännöt), ihmisistä, eläimistä, luonnosta, elokuvista, punaviinistä, suklaasta, kesästä, uimisesta, kirjoista, sisustamisesta, solidaarisuudesta, kynttilöistä, hiihtämisestä, lumesta, auringosta ja venyttelevästä kissasta jolla on maailman pehmein maha.

En pidä liian itsekkäistä ihmisistä (sillä jossain määrinhän me kaikki olemme itsekkäitä, tai meidän pitäisi olla, siksi liian), saasteista, ajattelemattomuudesta, sodasta, siitä ettei nähdä omaa nenänpäätä pidemmälle tai yli huomisen, väsymyksestä, talvi-ihosta, hämähäkeistä, liian kypsästä spagetista enkä siitä, että pohjimmiltani olen sotkuinen ihminen vaikken haluaisi.