Pariisin tuliaiset 1/2

Lomailin kesällä perheen kanssa Pariisissa. Tiedän, viiden hengen perhe heinäkuisessa Pariisissa ei monen mielestä ole loma lainkaan, mutta meidän perheen piti päästä Pariisiin. Sinne piti päästä siksi, että minä rakastan Pariisia. Olen käynyt Pariisissa monta kertaa ja ensimmäisen kerran olin siellä itsekin lapsena. Pariisi on oikein hyvä lomakohde perheellekin, kunhan siihen asennoituu oikein. Kävelimme paljon, jonotimme jonkin verran ja tutkimme, ihastelimme ja hämmästelimme valtavasti. Tässä muutamia huomioita Pariisista joista toivoisin Helsinginkin ottavan mallia.

Pyöräily ja metro

Pariisissa asuu yli 2 miljoona ihmistä ja koko metropolin alueella yli 12 miljoonaa. Liikennettä on siis paljon. Autoja, skoottereita, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita riittää. Pariisissa kätevin tapa päästä paikasta toiseen on ehdottomasti metro. Pariisin metro on ihana. Metrolinjasto on kattava, merkinnät selkeitä ja metrolla on helppo kulkea. Ihmisiä on toki paljon ja esteettömäksi ei Pariisin metroa voi kehua, mutta muuten rakastan sitä. Tuntuu käsittämättömältä miten helposti metrolla pääsi kulkemaan kaupungin toiselta laidalta toiselle. Ja vaikka yleensä linjaa joutui vaihtamaan, ei meillä koskaan olut vaikeuksia löytää oikeaa linjaa tai suuntaa. Merkinnät olivat todella selkeitä.

Pariisin metroverkosto on maailman tihein ja päivittäin metrolla matkustaa 4,5 miljoonaa ihmistä (lähde wikipedia). Metro on siis kätevä ja käytetty tapa liikkua kaupungissa. Tähän joku voisi todeta, että metrossa ei näe maisemia. Lohdutukseksi voin sanoa, että Pariisissa tulee kyllä käveltyä enemmän kuin tarpeeksi ja maisemia voi ihailla silloin. Ja mikä parasta, metrossa ei ehkä näe maisemia, mutta näkee ihmisiä. Se on melkein yhtä eksoottista kuin maisemien katselu.

Ja kyllä, kaipaan Helsinkiin huomattavasti kattavampaa metroverkostoa. Nykyinen metromme ei ole verkosto, vaan yksi linja. Mutta koska näyttää siltä, ettei metro ole laajenemmassa kuin pituussuuntaan toivon, että edes Pisararata saadaan rakennettua.

Pariisissa myös pyöräillään paljon. Tai no, Pariisissa varmaan kaikkea tehdään paljon, jos verrataan Helsinkiin, sen verran eri kokoluokan kaupungista nyt puhutaan. Pariisissa on käytössä kaupunkipyörät, Velibit. Velib tuntui toimivalta systeemiltä. Pyöriä oli paljon, pyöräasemia tiheässä ja käyttö omalla kortilla toimii varmaan ihan näppärästi, kunhan siihen tottuu. Pyörät ovat siis maksullisia, mutta niitä käytetään ladattavalla kortilla. Velib-pyöriä näki jatkuvasti käytössä. Yllättäen emme kolmen lapsen kanssa niitä kokeilleet, vaikka lapset yrittivätkin väittää, että pyörät saisi säädettyä myös heille sopiviksi. Ehkä ensi kerralla, jos uskaltaudun liikenteen sekaan.

Pyöräkaistoja on myös joka paikassa. Jopa kapeimmista kapeimmilla kaduilla on merkityt pyöräkaistat. Oli melko huvittavaa, kun jalankulkijoille oli vain kapea jalkakäytävän tynkä kadun reunassa, mutta autokaistasta oli lohkaistu pyörillekin oma kaista. Toisaalta Pariisissa jalankulkija on ykkönen ja kapeilla kaduilla kaikki kävelevät kadulla ja autot ajavat niin hitaasti, että tieltä ehtii kyllä pois. Joillain autoille yksisuuntaisilla kaduilla oli busseille ja pyörille oma kaista toiseen suuntaan. Siinä näki miten asiat saadaan kyllä toimimaan, kun tahtoa on.

Sinänsä en toivo suomalaisten ottavan mallia ranskalaisesta liikennekulttuurista, kun skootterit ajelivat sieltä mistä pääsivät – jalkakäytävillä, suojateillä, autoteillä ja pyörät tunkivat röyhkeästi autojen sekaan. Toisaalta Pariisissa näki, että kyllä samaan kaupunkiin mahtuu erilaisia liikkumismuotoja oikein hyvin ja on ihan okei töötätä, soittaa kelloa tai huutaa toiselle, että “Hei mä tuun täältä, voitko väistää!”

Kun olin Pariisissa, kuulin myös uutisen, että Pariisissa on päätetty muuttaa neljä hehtaaria moottoritietä pysyvästi kävely- ja pyöräilyalueeksi. Pisteet Pariisille. Helsinki voisi ottaa tässäkin mallia ja pohtia ihan tosissaan esimerkiksi Länsiväylän muuttamista bulevardiksi.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron katutaiteesta ja kaupunkikulttuurista.