Työn, perheen ja politiikan yhdistämisestä

Lähdin aikoinaan mukaan politiikkaan ja liityin rivijäseneksi Vihreisiin, kun elin (ja elän kyllä edelleenkin) niin kutsuttuja ruuhkavuosia.  Tuntui, ettei oma aika ehkä riitä aktiivisen toimintaan, mutta halusin jollain tavalla osoittaa kannatukseni puolueelle jonka arvoihin uskoin. Sittemmin olen toki aktivoitunut. Alkusysäyksenä toimi kuitenkin monen muun syyn ohella sisuuntuminen siihen, että monet poliitikot viestittivät teoillaan, sanoillaan ja…

Tasa-arvo, kotihoidontuki ja lapsen etu

Kun luin uutisen siitä, että hallitus harkitsee kotihoidontuen lyhentämistä pysähdyin. Jäin miettimään onko tässä mitään järkeä. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei tästä nyt ainakaan mitään säästöjä saada syntymään, vaan lapset siirtyvät halvasta kotihoidosta kalliimpaan päivähoitoon. Sitten tajusin, että kyse ei olekaan rahasta, vaan siitä, että naiset halutaan töihin ja maksamaan veroja (eli tavallaan toki rahasta). Tässä…