Perheiden tukeminen ja varhainen tuki

Puoluevaltuuskunta 29.9.2012 Hämeenlinnassa

Kirjoitan aiheesta josta olen kirjoittanut aiemminkin ja josta taatusti kirjoitan myös jatkossa. Tämä kirjoitukseni pohjautuu puoluevaltuuskunnassa pitämääni puheeseen 29.9.2012. Valmista puhetta en ikävä kyllä voi tähän sellaisenaan laittaa, sillä pidin puheeni ranskalaisten viivojen pohjalta.

Varhainen tuki paras tuki

Ylen uutinen kertoo, että lasten ja nuorten hätä on lisääntynyt säästöjen myötä. Ikävä sanoa, ettei uutinen yllätä. 1990-luvun laman aikana ajettiin alas kaikki ”turha”. Helsingissä on käytännössä kokonaan luovuttu kotiavusta. Päiväkotien ryhmäkoot ovat vaivihkaa kasvaneet, samoin koulujen luokkakoot. Kouluterveydenhoito on tyrehdytetty jokavuotisiksi terveystarkastuksiksi ja ongelmatapauksissa apua ei ole saatavilla. Resursseja ei kerta kaikkiaan ole. Sitä…