Tunnustan väriä

Minä olen vihreä. Siis vihreä poliittisesti ja vihreä arvoiltani. Arvoiltani olen kai aina ollut vihreä. Muistan kuinka teinivuosinani, kun harrastin enemmän itsetutkiskelua, filosofointia ja maailmanparantamista (voi niitä aikoja, kun ei elämässä ollut muita murheita ja oli aikaa moiseen), päädyin siihen, että luonnon suojeleminen on se kaikkein tärkein juttu. Tai ei tärkein, se on väärä sana. Ehkä tulin siihen tulokseen, että se on se perimmäinen asia, joka pitää saattaa kuntoon. Jos me tuhoamme maapallon, teemme siitä asuinkelvottoman, on aikalailla yhden tekevää onko meillä ihmisoikeudet, demokratia tai millaiset olot on häkkikanaloissa. Älkää ymmärtäkö minua väärin, nämä ovat kaikki tärkeitä asioita, hyvin tärkeitä. Päädyin vain siihen, että maapallosta huolehtiminen on siinä suhteessa tärkeintä, ettei meitä ole, jos tuhoamme tämän kotiplaneettamme. Siksi minusta tuli luonnonsuojelija. En liittynyt silloin mihinkään liittoon, en tehnyt asian suhteen mitään muuta, kuin ryhdyin pohtimaan omia valintojani tuolta pohjalta.

Kun tulin äänestysikään, oli minulle täysin selvää mitä puoluetta äänestän. Ja sitä samaa puoluetta olen äänestänyt siitä lähtien. Niin, minä siis äänestän aina ensisijaisesti puoluetta – vihreitä, onhan meillä suhteellinen vaalitapa. Viime syksynä sitten päätin liittyä puolueeseen. Päätin, että on aika ottaa seuraava askel. Sen sijaan, että miettisin vain omat valintani, oli aika miettiä asioita myös laajemmin. Liityin vihreään liittoon, koska halusin olla vaikka vain yksi nimi lisää puoluerekisterissä, antaa kannatukseni näkyvämmin. Elättelin toiveita siitä, että jaksaisin myös aktivoitua, mutta en tässä tilanteessa ole jaksanut enkä ehtinyt.

Vaikka askeleita otan harvakseltaan, eivätkä ne ole kovin isoja, olen päättänyt olla niistä avoin ja rehellinen läheisilleni. Ehkä oma esimerkkini saa muutkin toimimaan.