Välittämistä ja aikaa vai tehokkuutta ja suhdelukuja?

Päiväkoti, lastentarha, varhaiskasvatus, päivähoito – sanat kertovat paljon siitä miten suhtaudumme lasten päivähoitoon. Ajattelemmeko päiväkodin paikkana jossa lapset ovat karsinassa vanhempien ollessa töissä vai yhdessä vanhempien kanssa lasta kasvattava taho? Minä ajattelen päiväkodin ensisijaisesti niin, että se on miltei sananmukaisesti lapsen koti päivällä, kun vanhemmat ovat töissä. Kodissa lasta kasvatetaan, tuetaan, autetaan ja lapsesta välitetään. Olen tyrmistyksekseni törmännyt ajatukseen, että esimerkiksi hellyys ei kuuluisikaan päiväkotiin. Onneksi omat kokemukseni päiväkodeista eivät tue ajatusta, vaan minun lapsiani on pidetty sylissä ja halattu.

Kun päivähoitoa katsotaan poliittisin silmälasein, puhutaan täyttöasteista, aikuinen-lapsi -suhdeluvuista, tehokkuudesta ja tuottavuudesta. Ei voi kuin ihmetellä mikä nähdään tuottavana päivähoitona? Lasketaanko siinä sitä kuinka halvalla lapset hoidetaan vai sitä kuinka monta minuuttia kukin lapsi on saanut syliaikaa päivässä? Onko tehokasta hoitoa se, että vaippa vaihdetaan kahdessa minuutissa, pukemiseen käytetään viidentoista minuutin sijaan viisi minuuttia vai että päiväkodin opettajalla oli aikaa ottaa yksi lapsi kanssaan hakemaan ruokakärryä keittiöstä? Ai niin, keittiöön ei päiväkotilapsilla ole enää asiaa, kun keittiöt siirtyivät Palmian alaisuuteen.

Ymmärrän sen, että kun puhutaan rahasta, puhutaan numeroista ja pääluvuista. Se mitä en ymmärrä on se, miksi ei suoraan myönnetä, että kaikkiin aloihin ei voida suoraan soveltaa tuotavuus- tai tehokkuusohjelmia? Lasten kasvatuksessa korostetaan jatkuvasti sitä, että lapsi tarvitsee aikaa. Vanhempien päähän yritetään teroittaa, että yhteinen aika ja oleminen on tärkeää. Miksi nämä asiat unohdetaan, kun rahaa jaetaan päiväkodeille? Mielestäni on typerää, että minkäänlainen hoitotyö asetetaan markkinatalouden säätelemään tehokkuusajatteluun varsinkaan, kun hoidon laatuun ei muisteta kiinnittää mitään huomiota. Vielä typerämpää on, että jos tällaiseen matematiikalla pelaamiseen mennään, se tehdään tarkoituksella väärillä luvuilla. Sanna Vesikansa on hyvin kirjoittanut auki sen, mikä tälläkin hetkellä on Helsingin kaupungin budjettineuvotteluissa ongelmana – päivähoito alibudjetoidaan tietoisesti:

”Jos kuvitteellisista luvuista luovuttaisiin, olisi päivähoidon budjettia nostettava kerralla roimasti. Luvuista puuttuu noin 1000 lasta, mikä nykyhinnoilla tarkoittaa noin 11–12 miljoonaa euroa. Tähän korjausliikkeeseen ei ole ollut halua hyvinäkään talousvuosina. Lakisääteinen palvelu on joka tapauksessa tarjottava ja ylityksiin on totuttu.
Tarkistamalla hoidossa olevien lasten määriä eri hoitomuodoissa kaksi tai neljä kertaa vuodessa ja vertaamalla sitä edellisten vuoden trendeihin oltaisiin jo hyvin lähellä totuutta. Tällöin päivähoitopaikkoja ja niiden vaatimia tiloja varattaisiin helsinkiläisille lapsille riittävästi eikä koko ajan paikattaisi hölmöläisten peittoa kalliilla hätäratkaisuilla”

Jos päivähoito aina lähtökohtaisesti alibudjetoidaan, emme ikinä tule saavuttamaan pienempiä ryhmäkokoja tai edes kaikille lapsille paikkaa omasta lähipäiväkodista. Myös Outi Alanko-Kahiluoto on kirjoittanut aiheesta hyvin.

Päivähoito on arvokas palvelu perheille. Se mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin, lapset saavat ikäistään leikkiseuraa ja ammattikasvattajat tukevat vanhempia kasvatustyössä. Sellaisille lapsille joiden kotiolot ovat epävakaat, on päiväkodin merkitys vieläkin suurempi. On kohtuutonta odottaa asioiden toteutuvan ilman riittävää resursointia. Ei voi olla mahdoton toive, että kun päivähoidon rahoista päätetään, on päättäjillä käytössään realistiset ja todelliset luvut.