Vanhuus ei tule yksin

Vai tuleeko sittenkin? Kirjoitin joitain viikkoja sitten Valtaa Vanhuus-sivuille vaalilupauksen:

”Vanhuuden monimuotoisuus on huomioitava – Lupaan ensinnäkin huolehtia omista vanhenevista lähimmäisistäni, sillä meistä jokaisen pitäisi tehdä niin. Vanhuus ei ole mikään muotti, johon ihminen iän myötä muokkautuu, vaan vanheneminen on yksilöllistä ja joskus ikäviltä yllätyksiltäkään ei voi välttyä. Siksi vanhuutta ajatellessa pitää ajatella monenlaisia vanhuksia: virkeitä ja aktiivisia, seurankipeitä ja yksinäisiä, fyysisesti heikkeneviä ja muistisairaita tai yksin asuvia ja laitoshoidossa olevia. Yhtä ratkaisua ei ole, vaan tärkeintä on yksilöllisyys, ihmisarvon säilyttäminen ja mahdollisimman hyvä hoito kaikille tasapuolisesti. Vanhuksia ei saa jättää yksin. Tarvitsemme kohtaamispaikkoja erilaisille ihmisille ja mahdollisuuden seurusteluun eri-ikäisten kesken. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä.”

Kirjoitin yllä olevan osin siksi, että olin kyllästynyt siihen, että varsinkin monet jo hieman ikääntyneemmät ehdokkaat puhuvat mielellään aktiivisen vanhuuden puolesta. Minulla ei ole mitään aktiivista vanhuutta vastaan. Ei todellakaan. Omat isovanhempani ovat olleet esimerkillisiä tässä suhteessa – vaarini aloitti yliopistolla kanssani samaan aikaan, juoksi maratoneja 70-vuotiaaksi ja mummoni pelasi tennistä vielä miltei 80-vuotiaana.

Mutta sitten mummoni polvi leikattiin, hän sairastui alzheimerin tautiin ja masentui. Nyt hän on 86-vuotias ja asuu palvelutalossa. Hän tunnistaa meidät sukulaiset tuttuina, mutta ei osaa aina sanoa kuka on kukin. Olen joutunut seuraamaan vierestä, kun minulle rakas henkilö on muuttunut täysin vieraaksi ja passiiviseksi ja olen varma, että tätä hän ei olisi itse halunnut.

Vanhuus ei aina mene niin kuin toivomme. Siksi on tärkeää, että tuemme niitä jotka haluavat ja voivat asua kotona, mutta tarjoamme paikan hoidosta niille jotka sitä tarvitsevat. Meidän on pidettävä huoli siitä, että paikkoja on riittävästi ja että yksinäiset vanhukset eivät jää yksin. Oman mummoni kohdalla olen usein miettinyt juuri vanhusten yksinäisyyttä. Sekä siltä kannalta, että he tarvitsevat lisää sosiaalisia suhteita, kuin siltä kannalta, että jos vanhus on perheetön ja ilman tukijoukkoja, kuka auttaa jos dementia iskee ja pitää hakea paikkaa palvelutalossa tai dementiaosastolla? Kun meillä ei ole mitään ikätarkastuksia vanhoille ihmisille, kuka huomaa yksinäisen vanhuksen tilan?

Näitä asioita on syytä miettiä, kun suuret ikäluokat vanhenevat rytinällä.