Värikkään Helsingin puolesta eli Guggenheimin jälkimainingeissa

Kuulun siihen (todennäköisesti melko suureen) joukkoon ihmisiä joka olisi halunnut kannattaa Guggenheimia. Muistan kun kuulin, että Helsinki voisi saada oman Guggenheim-museonsa. Olin jännittyneen iloinen ja vilpittömän innoissani siitä, että voisimme saada kaupunkiimme jotain niin isoa, tunnettua ja hienoa. Olin tyytyväinen, kun kaupunginvaltuusto päätti lähteä selvittämään asiaa.

Tuoreessa muistissa on myös se, kun selvitys Guggenheimista vihdoin vuoden alussa paljastettiin. Olin tyrmistynyt. En voinutkaan enää riemumielin kannattaa museota. En tosin osannut sitä vastustaakaan, niin innoissani olin asiasta ollut. Jäin kummalliseen välitilaan odottamaan ja ihmettelemään kaupunginjohtaja Pajusen lopullista esitystä. Kuuntelin kannattajien ja vastustajien mielipiteitä ja kävin monta hyvää keskustelua. Koko ajan emmin.

Loppujen lopuksi Guggenheimin kannattaminen tehtiin mahdottomaksi, ainakin minulle. Syitä on monia, mutta mainittakoon tässä nyt huonot sopimusehdot joissa taloudellinen vastuu jäi Helsingin kaupungille ja viimeinen sana Guggenheim-säätiölle. En myöskään innostunut siitä, että hanke pilkottiin pieniin helposti nieltäviin osiin jotka pureskelematta nieltyämme olisimme yhtäkkiä huomanneet kaupunkimme maksaneen jo merkittäviä summia ja perääntyminen olisi siksi voinut tuntua miltei mahdottomalta. Kaiken kaikkiaan asian valmistelu ja asiasta viestiminen on ollut huonoa. En ole yksin tämän mielipiteen kanssa.

En ole erityisen iloinen siitä, ettemme saa kaupunkiimme Guggenheimia. Kuten sanottu, olisin halunnut kannattaa hanketta. Se vain tehtiin mahdottomaksi. Toivon, että taiteilijoiden ideoimaa Checkpoint Helsinkiä lähdetään nyt pohtimaan ja ideoimaan ihan tosissaan. Ymmärrän kyllä hyvin Guggenheimin kannattajien huolen siitä, että ainoa mahdollisuutemme saada rahoittajat ja päättäjät panostamaan kunnolla uuteen taidemuseoon olisi ollut tunnettu Guggenheimin nimi. Toivon kuitenkin, että näin ei ole. Toivon, että meiltä löytyy aitoa kiinnostusta kulttuuriin ja ymmärrämme sen arvon myös taloudellisesti tiukkoina aikoina. Mutta siinäpä se, sillä juuri taloudellisesti tiukkoina aikoina rahan arvon ymmärtää paremmin eikä huonoja päätöksiä halua tehdä. Ja huono päätös Guggenheim olisi minusta ollut, ainakin niillä ehdoilla joilla sitä meille nyt tarjottiin.

Olen hämmästyneenä kuunnellut nurinaa siitä, että me Guggenheimin vastustajat haluamme pitää Helsingin harmaana ja tylsänä. Miksi Guggenheimin vastustaminen rinnastetaan tylsyyden kannattamiseen? Minusta ajatus kertoo vain Guggenheimin kannattajien mielikuvituksen puutteesta ja siitä, ettei osata kuvitella asioita laatikon ulkopuolelta. Halutaan valmiiksi tunnettu brändi, kun ei uskota omiin mahdollisuuksiin.

Ajatus siitä, että kun en kannata Guggenheimia, olen tylsemmän Helsingin kannalla, on absurdi. Ei se mene niin. Haluan kaupunkimme täyteen kulttuuria, väriä ja ääntä. Minun näkemykseni kulttuurista käsittää kaikkea graffiteista, WAU-arkkitehtuuriin ja nykytanssista ravintolapäivään sekä blockpartyihin. Matalan kynnyksen kulttuuritapahtumia joiden järjestämisen ja joihin osallistumisen kaupunki tekee helpoksi. Ja näiden lisäksi tietysti myös taidemuseoita ja teattereita. Minulle kulttuuri on korkeakulttuurin lisäksi populaari- ja vaihtoehtokulttuuria. Haluankin mahdollisuuksien kaupungin jossa kaikille löytyy oman näköistä kulttuuritarjontaa.

Myönnän, että Guggenheimin kohdalla saatoin ajatella meitä kaupungin asukkaita enemmän, kuin turisti- ja rahavirtoja. Ehkä se jonkun mielestä oli virhe. Mutta puhutaan sitten asioista niiden oikeilla nimillä, eikä arvostella Guggenheimin vastustajia kulttuurinvastaisuudesta vaan vaikkapa elinkeinoelämän ymmärtämättömyydestä.